Sähköinen yhteiskäyttöautoilu -blogi starttaa

Julkisuudessa on ollut paljon puhetta mahdollisesta päästöjen ja ympäristövaikutusten pienentämisestä yhteiskäyttöautoilun avulla julkisen liikenteen edistämisen ohella. Samoin sähköautoilu on jatkuvasti tapetilla ja Suomessa on kunnianhimoiset tavoitteet sähköistyvän liikenteen edistämiseksi. Mitäpä siis, jos testaisimme yhdistää nämä kaksi asiaa ja tutkia miten homma toimii käytännössä?

Sähköinen yhteiskäyttöautoilu - hitti vai huti?

Päätimme Nivoksella lähteä kokeilemaan yhteiskäyttöautoilua sähköautolla. Työkäytössä meillä on ollut pitkään muun muassa plug-in hybridi, mutta ei koskaan puhdasta sähköautoa. Toisaalta rehellisyyden nimissä mainittakoon, että meillä on ollut joitakin vuosia sitten täyssähköauto (MB Vito) verkon puolella testissä, mutta kyseinen yksilö oli täysi katastrofi käytettävyyden kannalta, ja sitä luultavasti hinattiin enemmän kuin mitä sillä päästiin ajamaan.

Tässä blogissa tulen kertomaan avoimesti ja täysin puolueettomasti kokemuksista, miten sähköauto toimii yrityksessä yhteiskäyttöautona. En ole ajanut metriäkään täyssähköautolla ennen tätä kyseistä kokeilua, joten hyvin moni asia tässä tulee itsellenikin aivan uutena kokemuksena. Luonteeltani ja työnikin puolesta olen positiivisen skeptinen ”uutta” teknologiaa kohtaan, joten herkullisia paljastuksia, kokemuksia ja mokia on varmasti luvassa!

Pyrin blogissa raportoimaan ja käsittelemään ainakin seuraavat aihepiirit:

  • Miten yhteiskäyttöauto otetaan vastaan työyhteisössä ja kun kyseessä on vielä täyssähköauto?
  • Miten täyssähköauto toimii käytännön työajossa, ja millaisia haasteita ja mahdollisuuksia se tuo mukanaan?
  • Miten latausratkaisut järjestetään? Tuleeko latauksen kanssa haasteita?
  • Riittääkö täyssähköauton range (toimintamatka) yhteiskäyttötarkoituksessa? Miten varmistetaan, että virtaa riittää kaikille käyttäjille?
  • Pystytäänkö yhteiskäyttöautolla pienentämään henkilökunnalle maksettavia kilometrikorvauksia?
  • Kuinka paljon täyssähköisellä yhteiskäyttöautolla pystytään pienentämään yrityksen CO2-päästöjä?

Luvassa on toki paljon muutakin. Nyt kaikki yritykset, kunnat ja kaupungit, sekä yhteiskäyttö- ja sähköautoilusta kiinnostuneet yhteisöt ja yksilöt… silmät ja korvat auki! Nämä asiat ja kokemukset tulevat tulevaisuudessa koskettamaan meitä kaikkia tavalla tai toisella, suoraan tai epäsuorasti.

Kirjoittaja on Nivoksen Energiaratkaisut-liiketoiminnan tuotepäällikkö Jerkko Starck