Kesätyö Nivoksella on Niinan ensimmäinen työpaikka omalla alallaan

Tulevaisuuden ammattilaiset kesätöissä Nivoksella

Rekrytoimme tälle kesälle kahdeksan kesätyöntekijää. Heistä valta osa on muun ajan vuodesta opintojen parissa Suomen huipputason korkeakouluissa. Meillä he työskentelevät sähkö-, netti- ja vesiverkkojen parissa, taloustiimissä sekä energiaratkaisut-liiketoiminnassa.

Tämä on yksi osa vastuullista toimintaamme. ”Meille on tärkeää, että alaamme opiskelevat nuoret pääsevät kiinni työelämään jo varhain”, kertoo henkilöstöjohtaja Nyrki Laine.

”Kesätyöntekijät tuovat mukanaan tuoreita ajatuksia ja uusia näkökulmia työmme arkeen. Tässä on myös mahtava tilaisuus luoda yhteyksiä tulevaisuuden ammattilaisiin. Moni nykyisistä työntekijöistämme onkin aloittanut uransa meillä kesätöissä”, Nyrki iloitsee. 

Työpaikkailmoitus herätti huomion

”Löysin Nivoksen kesätyöilmoituksen netissä ja tuntui, että paikka oli kuin minulle räätälöity”, hymyilee informaatioteknologiaa Aalto-yliopistossa opiskeleva Niina Tapanainen

Kesätyö Nivoksen sähköverkkoihin liittyvissä tehtävissä on Niinan ensimmäinen työpaikka omalla alallaan. ”Aiemmin olen työskennellyt muun muassa siivoojana”, Niina kertoo ja jatkaa, ”Nivoksen työpaikkailmoitus herätti huomioni, koska siinä haettiin opintojen alkuvaiheessa olevaa opiskelijaa. Yleensä yritykset tarjoavat paikkoja vain opintojen loppusuoralla oleville.”

Niina on viihtynyt Nivoksella hyvin. ”Täällä on tosi kiva työilmapiiri, olen saanut monipuolisia tehtäviä ja oppinut paljon uutta.”

 

Kuvassa osa kesäkauden työntekijöistä. Vasemmalta Pia Tähtinen, Cabriel Reapalu, Niina Tapanainen, Eero Valkama ja Jalo Johansson.