Mäntsälän keskusta on lämminnyt hukkalämmöllä jo viisi vuotta

Rohkeat askeleemme on huomattu

Energia-alan murros on vaatinut uusia tapoja tuottaa ja jaella energiaa. Tässä asiassa me nivoslaiset olemme toimineet maamme eturintamassa. Esimerkkeinä tästä ovat muun muassa Hyvinkään Palopuron biokaasulaitos, Suomen älykkäin sähköverkko sekä Yandexin datakeskuksen lämmönkierrätysjärjestelmä, joka pokkasi Vuoden ilmastoteko -palkinnon 2016. 

Me Nivoksella olemme edelläkävijöitä vastuullisessa ja ympäristöä kunnioittavassa liiketoiminnassa. Nivoslaisuus tarkoittaa myös sitä, että otamme ekosysteemin huomioon myös kaikissa kumppanuuksissamme. 

”Haemme uusia toimintatapoja ja -malleja eri toimijoiden yhteenliittymillä sekä symbiooseilla. Tämä vaatii sitä, että olemme sekä alamme erikoisosaajia että poikkeuksellisen avarakatseisia, mitä tulee uuden kokeilemiseen ja tulevaisuuteen tähtääviin investointeihin. Näin voimme luoda energia-alalle uusia toimintatapoja, joissa hyödynnämme kiertotalouden ja materiaalikierrätyksen menetelmiä”, kertoo Nivos Vesi ja Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Rintamäki.

Mäntsälän keskusta on lämminnyt hukkalämmöllä jo viisi vuotta 

Hakukoneoperaattori Yandex avasi Mäntsälään datakeskuksen vuonna 2015. Keskuksen hukkalämmön kierrätysjärjestelmä toteutui yhteistyönä, jossa olivat Nivoksen mukana datakeskus Yandex sekä Calefa, joka suunnittelee ja rakentaa lämmöntalteenottojärjestelmiä. Ilman yhteistyötä ekosysteemi ei olisi ollut mahdollinen. 

”Jo varhaisessa vaiheessa tunnistimme, että datakeskukset hakeutuvat usein laajojen vesistöjen läheisyyteen. Aloimme ennakoiden suunnitella yhteistyömallia, jossa datakeskus ja energiayhtiö voisivat tehdä molempia hyödyttävää yhteistyötä jäähdytyksen ja lämmönkierrättämisen suhteen. Teetimme Nivoksella aiheesta tutkimuksen. Kun Yandex etsi sijoittumispaikkaa Suomesta, meillä oli toimintamalli valmiina." Nivoksen markkinointi- ja kehitysjohtaja Paula Korkeamäki kertoo ja jatkaa

"Yhteistyössä Mäntsälän kunnan ja Mäntsälän Yrityskehityksen kanssa esitimme ideamme Yandexille ja iloksemme siellä kiinnostuttiin ajatuksesta. Näin pääsimme yhdessä kehittämään lämmönkierrätystä Yandexin ja laitetoimittajamme Calefan kanssa.”

”Datakeskuksesta saatava hukkalämpö muodostaa kaukolämpöverkossamme noin 65 prosenttia pienemmän hiilijalanjäljen kuin maakaasu. Hukkalämmön määrä riittää kattamaan koko Mäntsälän keskustan lämmitystarpeet kylmimpien talvikuukausien ulkopuolella. Lisäksi olemme siirtymässä lämmöntuotannossa maakaasusta biokaasuun, mikä pienentää hiilijalanjälkeämme edelleen’’, kertoo kaukolämmöstä vastaava lämpöpäällikkö Juha Pero.

Mietimme jatkuvasti, mikä on seuraava askel

Meillä energia kiertää ja uusiutuu myös muilla tavoin. Hyvinkään Palopurolla olemme mukana maatilojen sivuvirroista tuotettavan biokaasun tuotannossa, ja lisäksi teemme yhteistyötä myös Mäntsälän Biovoiman kanssa. Paikallisyhtiö tuottaa biojätteestä uusiutuvaa kotimaista bioenergiaa, jota voidaan hyödyntää lämmöntuotannossa, teollisuuden tarpeissa ja liikenteen polttoaineena.

”Pidämme jatkuvasti silmät ja korvat auki uusien yhteenliittymien ja yhteistyömallien löytämiseksi. Meihin otetaan ja myös saa ottaa yhteyttä’’, Korkeamäki kannustaa.