Nivoksella olemme valmistautuneet myös sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin

Euroopan energiakriisin ja Venäjän tuontisähkön loppumisen sekä Venäjän mahdollisesti aiheuttaman hybridivaikuttamisen vuoksi meidän on Suomessakin varauduttava sähköpulaan ja erilaisiin häiriöihin.

Suomen valtakunnalliseen sähköverkkoon täytyy jatkuvasti syöttää saman verran energiaa kuin mitä verkossa kulutetaan. Jos valtakunnallisessa verkossa sähkönkulutus ylittää kotimaisen tuotannon ja tuonnin yhteenlasketun sähkön määrän, ajaudutaan sähköpulatilanteeseen.

”Huoltovarmuus on toimintamme ydintä. Meillä Nivoksella varautuminen katkoksiin ja toimintahäiriöihin on jokapäiväistä tekemistä, ja tulevaan talveen olemme valmistautuneet entistäkin aktiivisemmin, muun muassa tehonrajoitustilanteita harjoitellen”, toimitusjohtajamme Marko Ahl sanoo.

Sähköpulan uhatessa Suomen sähköverkosta vastaava Fingrid ilmoittaa tehonrajoituksesta Nivokselle. Ilmoituksen jälkeen Nivoksella aloitamme rajoittamaan sähkönkulutusta omalla jakelualueellamme katkaisemalla sähköntoimituksen osalta asiakkailta. Rajoitukset ovat kiertäviä ja koskevat vuorotellen kaikkia jakelualueen asiakkaita. Tehonrajoituksella suojataan valtakunnallista sähköverkkoa suuremmalta häiriöltä.  

Kuvassa Nivos-konsernin toimitusjohtaja Marko Ahl
"Meillä Nivoksella varautuminen toimintahäiriöihin on jokapäiväistä, olemme valmistautuneet tulevaan talveen erityisen huolella”, kertoo toimitusjohtajamme Marko Ahl (kuvassa).

 

”Yksittäisen asiakkaan osalta suunniteltujen tehonrajoitusten eli sähkönjakelun keskeytysten kesto on noin kaksi tuntia kerrallaan.”

Tehonrajoitustilanteessa Nivoksella pidämme sinut ajan tasalla sähkökatkon kestosta ja muista tilanteeseen liittyvistä asioista. Marko muistuttaa pitämään huolta siitä, että yhteystietosi Nivoksen suuntaan ovat ajan tasalla. 

”Viestimme asiakkaillemme kohdennetusti tekstiviestein ja ajankohtaisin, päivitettävin tiedottein verkkosivuillamme. Mahdollisuuksien mukaan viestimme poikkeustilanteista myös etukäteen.”  

Marko korostaa, että sähköpula on monien tekijöiden summa, eikä näiden tilanteiden ennakointi ole aina helppoa. Valtakunnallinen sähköpula ja siitä johtuva tehonrajoitustilanne voi kehittyä hyvinkin nopeasti, jolloin viesti siitä voi tulla vain hieman ennen tai huonoimmillaan vasta sähkönjakelun rajoituksen tultua voimaan.

Sähkökatkosten aikana vesitornit ja varavirtageneraattorit pitävät Mäntsälän, Pornaisten ja Pukkilan taajama-alueilla veden paineen tasaisena.

”Vesitorneissa on puolen vuorokauden käytön verran vettä saatavilla. Sähkökatkoksen aikana pidämme varavoiman avulla kaksi päävedenottamoa toiminnassa, mutta verkoston latva-alueilla vesijohtoveden paine voi heiketä. Tästä syystä käyttövettä on hyvä pitää varalla.”

Varautumiseen tarvitaan myös sinua

Marko muistuttaa, että sähkökatkoksiin varautumiseen kuuluu toimenpiteitä, joita voi ja pitääkin jokaisen tehdä itse.

”Jos sinun on välttämätöntä saada sähköä kaikkina aikoina, me emme kaikesta varautumisesta huolimatta voi taata katkeamatonta sähkönjakelua. Sinun on itse huolehdittava siitä, että katkeamatonta sähköä vaativilla järjestelmillä ja laitteilla on varavirtaa saatavilla. Jos vastaat esimerkiksi kotihoidon toimivuudesta, sinun on hyvä selvittää varavirtalaitteiden käyttöä hyvissä ajoin ja sopia hoidossa olevien kanssa toimintatavoista sähkökatkojen aikana.”

Lue lisää: Varaudu sähkökatkoksiin jo ennakolta

Viranomaisohjeiden mukaan meidän kaikkien tulisi pärjätä itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteiden varalta. Siksi olisi hyvä, että kodistasi löytyisi riittävä määrä ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Varautumiseen kuuluu myös tietää esimerkiksi, mistä saat oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjäät kylmenevässä asunnossa. Lue lisää varautumisohjeista ja kotivarasta: https://72tuntia.fi/

 

Lisätietoja sähkökatkoihin varautumisesta sekä sähköpulasta.

Me Nivoksella teemme jatkuvasti parhaamme, että sähköä virtaa käyttöösi luotettavasti ja taukoamatta. Voit seurata sähköverkkomme tilaa reaaliaikaisesti kartalla.