Uusiutuvan ja kestävästi tuotetun biokaasun tankkaaminen Palopuron asemalla on helppoa. Jotta kaasuautoilija voi huristella hyvällä omalla tunnolla, me olemme ottaneet edelläkävijän roolin yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Biopolttoaineiden kestävyys tulee osoittaa kestävyyslain mukaisesti, ja me Nivoksella tartuimme toimeen. Palopuron biokaasun elinkaarenaikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat nyt todennetusti vähintään 60 prosenttia pienemmät kuin fossiilisilla polttoaineilla!
Saimme ensimmäisenä Energiaviraston kestävyysjärjestelmän mukaisen hyväksynnän biopolttoaineelle, jonka syötteenä on hyödynnetty maatalouden tähteitä, muun muassa Knehtilän tilan viherlannoitusnurmea. Viranomaiskäsittelyissä meitä auttoi Pohjoismaiden suurin suunnittelu- ja konsulttiyhtiö AFRY (yhdistyneet ÅF ja Pöyry) yhdessä Knehtilän tilan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
”AFRYllä on kokemusta kestävyyskriteereistä ja -järjestelmistä sekä niihin liittyvistä hakemuksista ja laskelmista. Heidän asiantuntemuksensa avulla pystyimme keskittämään resurssimme olennaiseen ja oppimaan yhdessä prosessista”, Nivos Energian energiaratkaisujen liiketoimintajohtaja Sanna Kokkonen kertoo.
AFRYn asiakkuuspäällikkö Minna Tontin mukaan tien raivaaminen ja toimintatapojen dokumentoiminen yhdessä Nivoksen kanssa oli innostavaa.
”AFRYlle tämä oli mieluisa ja toistaiseksi ainutlaatuinen hanke Suomessa. Syntyi mielikuva, että energiayhtiönä Nivoksella on korkeat tavoitteet viedä aktiivisesti ja vastuullisesti toimialaansa eteenpäin. Heidän ja muiden yhteistyökumppaneiden rooli työn ohjaamisessa oli keskeinen”, Tontti luonnehtii yhteistyötä.
Jäljitettävää ja kestävää pelto pellolta
Palopuron biokaasu valmistetaan viherlannoitusnurmesta ja eläinten lannasta parhaiden kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Biokaasulaitoksen syötteeksi ei käy mikä tahansa nurmi, olki tai lanta, vaan tuotannon täytyy olla kestävää, ja luonnon monimuotoisuus täytyy ottaa huomioon. Kestävyysjärjestelmän mukaisesti syötteiden alkuperä pystytään jäljittämään talli tallilta ja pelto pellolta. Kestävää raaka-ainetta on esimerkiksi viljelykierrossa syntyvä nurmi, pellon ja järven väliseltä suojavyöhykkeeltä lähtöisin oleva nurmi, tai kasvi, jota on käytetty viljakasvin aluskasvina.
”On hienoa, että saamme Palopurolla hyödyntää maatalouden sivuvirtoja ja luoda uusia, kestäviä toimintatapoja. Sujuva yhteistyö AFRYn kanssa syvensi molempien osapuolten asiantuntemusta,” Sanna Kokkonen summaa.
Biokaasun tuotannossa käytettävät maatalouden tähteet
Suojavyöhykenurmi on pellon ja vesistön välistä pysyvää kasvillisuutta, josta on ympäristökorvausjärjestelmän mukaisesti korjattava sato kerran kasvukaudessa. Suojavyöhykenurmea saa hyödyntää rehuna, mutta yleensä se on rehuksi heikkolaatuista.
Viherlannoitusnurmi. Normaalisti luomukasviviljelytilan viljelykierrossa syntyvä viherlannoitusnurmi murskataan ja muokataan maahan ennen seuraavan viljelykasvin käyttöä. Biokaasuntuotannossa nurmen maanpäällinen biomassa kerätään ja ravinteet palautetaan pelloille mädätysjäännöksenä.
Olki on viljakasvin korsiosa, joka silputaan jyvien korjuun yhteydessä. Eläintilalla olki korjataan karjan kuivikkeeksi. Kasvinviljelytilalla olkisilppu muokataan maahan eikä oljelle ole muuta käyttöä.
Viljelyn aluskasvi sitoo typpeä ilmakehästä, vähentää ravinnehuuhtoutumia ja parantaa maan kasvukuntoa. Aluskasvin korjaaminen tehostaa ravinnehuuhtoumien vähentämistä.
Mitään biokaasun raaka-ainetta ei hyödynnetä eläinten rehuna, koska Palopuron lähialueilla on vain vähän kotieläintiloja, eikä biomassoille ei ole kysyntää.