Kuvassa älykäs vesimittari, jota asentaja asentaa

Älykäs vesimittari kuulee sen, mitä silmä ei vielä näe

Me Nivoksella etsimme herkeämättä parhaita mahdollisia ratkaisuja asiakkaan hyödyksi. Aivan kuten älykkäät vesimittarimme ja vuotovahtimmekin, jotka hälyttävät poikkeuksellisesta vedenkulutuksesta kellon ympäri. Verkostopäällikkö Niko Nurmion mukaan älykkäät vesimittarit ovat antaneet hälytyksen jo paristakymmenestä vuototilanteesta.

”Vesimittarimme perusmallikin on jo sangen älykäs. Mittari ilmoitti epätavallisen suuresta kulutuksesta asiakkaamme kotona. Soitin asiakkaalle, hän paikallisti ongelman ja katkaisi vedentulon. Ilman vesimittarin antamaa hälytystä vesi olisi voinut valua talon rakenteisiin saakka. Nyt vahinko rajautui muutamaan kymmeneen euroon mittavan remontin sijaan. Asiakas oli erittäin tyytyväinen”, Niko kertoo.

Tällaiseen suoritukseen pystyvät etäluettavien vesimittareidemme perusmallit. Niiden lisäksi meillä on älykkäitä vesimittareita, joilla on vielä korvatkin!

Valpas vuotovahti päivystää kellon ympäri

Olemme aloittaneet ensimmäisenä Suomessa ultraääneen perustuvien vesimittareiden testiasennukset. Nämäkin mittarit ovat älykkäitä ja etäluettavia, mutta ne paljastavat vuodot myös vesijohtoverkostosta. Korvallinen vesimittari nimittäin lähettää vesijohtoverkostoon ultraääntä, ja muutokset äänidatassa välittyvät vuotovahtijärjestelmään, joka antaa hälytyksen mahdollisesta häiriöstä karttasovellukseen. 

Testeissä ultraäänimittarit täyttivät lupauksensa, ja päätimme korvata mekaaniset vesimittarit ”korvallisilla” vesimittareilla. Korona kuitenkin muutti vaihtoaikataulua.

”Keskeytimme asennukset keväällä, koska halusimme toimia vastuullisesti ja pitää tartuntariskit minimissä. Meidän täytyy huolehtia myös siitä, että asentajamme pysyvät terveinä. Näin voimme taata toimivan vesihuollon myös poikkeustilanteissa. Jatkamme asennuksia, kun se on taas turvallista myös asiakkaillemme”, Niko kertoo.

Molemmat älykkäät vesimittarit ovat huipputuotteita, jotka tarkkailevat vedenkulutusta meidän kaikkien hyödyksi. 

”Asiakas ei maksa turhasta, koska vuodot havaitaan ajoissa. Kun pienetkin vuodot ovat tiedossa, voidaan resursseja siirtää paikalle hallitusti suunniteltujen töiden kärsimättä. Myös jätevedenpuhdistus toimii häiriöttä, kun järjestelmään ei pääse puhdasta vettä”, Niko summaa.