Utelias luonteemme tekee meistä halutun kumppanin tutkimustyöhön

Utelias luonteemme tekee meistä halutun kumppanin tutkimustyöhön

Miltä tulevaisuus näyttää? Me Nivoksella emme sitä täsmälleen tiedä, mutta sanoisimme, että meillä on melko hyvä vainu. Energia-, vesi- ja tietoliikenneverkkoja kehitettäessä on nimittäin katsottava vuosikymmeniä eteenpäin.

Paras tähystystorni tulevaisuuteen ovat erilaiset tutkimusprojektit, joissa olemme mieluusti mukana.  Tutkimuksen avulla etsimme vastauksia alan eteenpäin viemiseen ja kehitämme yhä parempia palveluita asiakkaillemme.

Kuvassa Nivos Verkot Oy:n johtaja Timo Korpelainen

”Uusimman tiedon ja tutkimusverkostojen avulla pysymme kehityksen kärjessä. Huoltokriittisellä alalla varautuminen on arkea, ja siinä hyödynnämme usein myös viimeisintä teknologiaa”, Nivos Verkot Oy:n johtaja Timo Korpelainen kertoo.

”Esimerkiksi DER-tutkimushankkeessa selvitimme Lappeenrannan yliopiston, sähkötutkimuspoolin ja muiden sähköyhtiöiden kanssa, miten aurinkopaneelit, lämpöpumput ja sähköautojen lataaminen vaikuttavat sähköverkkoon”, Timo jatkaa.

DER-tutkimuksen myötä varaudumme etujoukoissa sähköverkon tuleviin haasteisiin. Tulevaisuudessa verkko kuormittuu uudella tavalla muun muassa hajautetuista energianlähteistä, kuten aurinkopaneeleista. Haasteena ovat tuotannon ja kulutuksen nopeat vaihtelut.

Edistykselliset automaatiojärjestelmät ja tutkimus tuovat etumatkaa

Yhteistyössä luottokumppaniemme kanssa kehitetyistä automaatiojärjestelmistä on moneksi. Ne lisäävät toimitusvarmuutta ja lyhentävät vika-aikoja. Mikä parasta, ne myös keräävät liiketoiminnan kannalta kriittistä masterdataa, joka on haluttua tutkimusaineistoa.

”Opinnäytetöiden tekijät saavat meiltä sekä aiheita että työkokemusta, ja me saamme arvokasta tietoa, jolla voimme kehittää toimintaamme. Yhteistyö on myös verkostoitumista, joka auttaa rekrytoinneissa ja luo yhteyksiä yliopistoihin”, Timo toteaa.

Viime vuonna meillä tehtiin opinnäytetyönä sähkön tehohinnoittelun käyttöönottosuunnitelma. Varaudumme näin tulevaisuuteen, jossa energiankulutus pienenee, mutta tehohuiput kasvavat. Pitkällä aikavälillä tämä edellyttää yhä raskaamman verkon rakentamista – ellei tehohuippuja tasata muuttamalla energiaperusteista hinnoittelua tehoperusteiseksi.

”Myös asiakkaat hyötyvät, jos löydämme keinoja tehopiikkien tasaamiseen, sillä verkon vahvistaminen on kallista. Näihinkin tulevaisuuden haasteisiin olemme tutkimustyön ansiosta entistä suunnitelmallisemmin varautuneet.”