Valonnopeaa reagointia ja tiedonsiirtoa poikkeusaikana

Valonnopeaa reagointia ja tiedonsiirtoa poikkeusaikana

Vuosi 2020 osoitti, kuinka elintärkeitä toimivat tietoliikenneyhteydet ovat. Koronapandemia pakotti maailman digiloikkaan, kun iso osa ihmisistä siirtyi koteihinsa etätöihin ja etäkouluun. Monin paikoin matkapuhelin- ja 4G-verkko kuormittuivat ja bittivirta hidastui. Valokuituverkossa tätä ongelmaa ei ole. Niinpä tarve nopeille, luotettaville ja häiriöttömille valokuituyhteyksille kasvoi nopeasti huutavaksi. Me Nivoksella teimme kaikkemme, jotta valonnopea tiedonsiirto olisi mahdollisimman monen käytettävissä poikkeusaikana.

”Kevät ja koko vuosi oli meillä Nivoksella historiallinen ennätysvuosi. Toimitimme lähes kaksi kertaa enemmän valokuituliittymiä kuin mitä arvioimme etukäteen. Moni myös nosti liittymänsä nopeutta”, tietoliikennepäällikkö Ismo Heiliö toteaa ja jatkaa.

Laajensimme runkoverkkoa suunnitelmien mukaisesti Hausjärvelle Oitin suuntaan. Samalla toimitimme uusia liittymiä tarvitseville verkon alueella muun muassa Mäntsälän keskustassa, Hyökännummella, Haarajoella ja Kärkölän keskustassa Järvelässä. Ennakoiva toimintatapamme mahdollisti ripeän reagoinnin asiakastarpeeseen.

”Verkkoa on rakennettu nyt kymmenisen vuotta. Ennakoinnin ansiosta pystyimme nopeasti liittämään koteja valokuituverkkoon, sillä olimme suunnitelleet valokuidun putkitukset vastaamaan myös tulevaisuuden kysyntään”, Ismo kertoo.

Valokuituliittymä kruunaa tonttikaupan

Valokuidun houkuttelevuus on huomattu myös Mäntsälän kunnassa, sillä nyt tontinostaja saa valokuituliittymän kaupan päälle vuoden 2021 loppuun saakka.

”Suurin osa talonrakentajista on ottanut valokuidun joka tapauksessa. Nopeat tietoliikenneyhteydet ovat olennaisia, kun paljon kaistaa vaativien viihdepalveluiden käyttökin on arkipäivää. Valokuituliittymä nostaa myös kiinteistön arvoa”, Ismo sanoo.

Ismon mukaan sana valokuidusta, jota ei verkon kokonaiskuormitus hetkauta, on kiirinyt. Myös lähitulevaisuudessa nopeille yhteyksille on tarvetta, sillä etätyö on tullut jäädäkseen.