Nivoksen vuosi 2021

Yhteisvoimin kohti puhtaampaa tulevaisuutta

Me Nivoksella viemme energia-alaa ja vesihuoltoa etunojassa eteenpäin. Teemme asumisesta ja yrittämisestä Mäntsälässä ja lähikunnissa kannattavampaa, iisimpää ja kaikin puolin kestävämpää. 

Vastuullisuus nivoo yhteen kaiken mitä me teemme. Alueemme asukkaita, yrittäjiä ja julkishallintoa palvelevana paikallisena yrityksenä voimme vaikuttaa merkittävästi siihen, millaista tulevaisuuden elinympäristöä yhdessä rakennamme. Energia, netti ja vesihuolto ovat meille välineitä tämän tehtävän toteuttamisessa. Kaiken tavoitteena on, että asiakkaamme voivat luottaa siihen, että me olemme kestävä ja järkevä valinta.

Etevät nivoslaiset eivät lamaantuneet kuluneen vuoden haasteiden edessä. Osaavat ja omistautuneet ammattilaisemme puursivat maastossa, konehuoneissa, suunnittelupöytien ääressä sekä asiakaspalvelussa. 

Poikkeukselliset ajat ovat kirkastaneet tavoitteemme ja auttaneet järjestämään ratkaisukeskeiset rivimme entistäkin tiiviimmäksi rintamaksi puhtaamman tulevaisuuden edessä.

Tässä vuosikertomuksessa pääset tutustumaan koko Nivos-konsernin monipuoliseen toimintaan. Edustettuina ovat kaikki Nivos Oy:n tytäryhtiöt: Nivos Energia Oy, Nivos Palvelut Oy, Nivos Verkot Oy ja Nivos Vesi ja Lämpö Oy.

Lämpimästi tervetuloa nivostarinoiden pariin! 

Vuoden 2021 kohokohdat

Pandemiasta huolimatta huoltovarmuus 100 %

Väistimme huolellisesti koronaviruksen ja varmistimme, että asiakkaidemme arjessa ja juhlassa riitti lämpöä, energiaa ja puhdasta vettä.

Puhdasta ja laadukasta vettä – ilman riskejä

Asiakkaanamme voit luottaa siihen, että hanastasi tuleva vesi on puhdasta, hyvänmakuista ja turvallista. Käytämme laadun varmistamisessa Maailman terveysjärjestö WHO:n suosittelemaa vedentuotannon ja -jakelun WSP-riskienhallintatyökalua.

Uusi valokuituliittymä vuoden joka toinen päivä

Toimitimme asiakkaillemme ennätysmäärän nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä vauhdittamaan etätyön ja -opiskelun arkea. Valokuituverkkoamme on jo lähes 700 kilometriä, ja rakennamme sitä jatkuvasti lisää uusille asiakkaillemme.

Helpotimme kuntien siirtymistä sähköisen liikkumisen aikaan

Lanseerasimme ensimmäisenä Suomessa sähköautojen latauspalvelun, jonka avulla kunnat voivat vastata alueidensa kasvaviin lataustarpeisiin.

Enemmän hukkalämpöä, vähemmän hiilipäästöjä

Laajensimme lämmöntalteenottolaitoksemme pumppaamaan Mäntsälän kaukolämpökoteihin lisää kierrätettyä hukkalämpöä. Vähennämme näin vuosittain 2 500 megawattituntia maakaasua ja 390 tonnia CO2-päästöjä.

Sähköverkostamme jo kolmannes on säävarmaa

Kaivoimme lisää sähköverkkoamme maan sisään suojaan myrskyiltä, jotta asiakkaidemme sähköt pelaavat häiriöittä. Tavoitteenamme on kaapeloida verkostamme 50 % vuoteen 2036 mennessä.

Toimitusjohtajan katsaus

Energia-alan myllerrysten vuosi selkeytti yhteisen suuntamme

Monialaisena energiayhtiönä Nivos-konserni omaa osaamisen ja valmiudet menestykseen. Katseemme on tähdätty tulevaan ja juuremme ovat syvällä Mäntsälän maaperässä. Energiamyllerryksen keskellä olemme jatkaneet toimintamme kehittämistä ja kirkastaneet yhteistä tavoitettamme.

Vuosi 2021 lukuina

Nivos konsernin liikevaihto vuonna 2021: 27,1 miljoona euroa
Nivos konsernin liikevoittovuonna 2021: 380 000 euroa
Nivos konsernin investoinnit vuonna 2021: 6,6 miljoona euroa

Katsaus talouteen

Teimme voitollisen tuloksen ja kasvatimme liikevaihtoamme

Konsernimme liikevaihto pysyi tukevasti kasvu-uralla kansainvälisten energiamarkkinoiden heilahduksista huolimatta. ”Liikevoittomme kasvua hidasti koko energia-alaan vaikuttanut raaka-aineiden huomattava kallistuminen. Liikevoitto oli torjuntavoitto – kiitän henkilöstöämme hyvästä työstä ja vastuullisesta toiminnasta.”, talousjohtaja Anna-Kaisa Kiiski sanoo.

Iisimpää arkea ja onnellisia asiakkaita

Työ, liikkuminen ja asuminen muodostavat toimivan arjen kolmion. Etenkin liikkumisen sähköistyminen laittaa nyt moniin vauhtia. Uuden palvelumme avulla kunnat ja yritykset voivat tarjota tiloissaan asioiville asiakkaille sähköauton latausmahdollisuuden – helposti ja kannattavasti. Mäntsälässä latauspisteitämme löytyy muun muassa hiljattain laajennetun jäähallin pihasta. 

Yhä useampi asiakkaamme on siirtänyt avullamme myös omat sähkö- ja lämpöasiat kestävälle mallille. Öljyn vaihto maalämpöön, aurinkopaneelien asennus ja hiilivapaa LuonnonVoima-sähkömme säästävät luontoa ja rahaa – tämä on huomattu esimerkiksi Läyliäisten monitoimitalolla ja Neste K Tuuliruusussa.    

Myös systemaattinen varautumisemme toimintavarmaan valokuituverkkoon palkittiin, sillä yhä useampi luotti nettiimme. Vuonna 2021 asensimme uuden valokuituliittymän vähintään joka toinen päivä! Siitä iloitsi muun muassa mäntsäläläinen Carita Seppälä, jonka perheessä kaistaa riittää nyt niin lasten kuin aikuisten tarpeisiin.

Kuvassa markkinointijohtaja Paula

Valokuitu saa etätyöt rullaamaan luotettavalla nopeudella

Etätyön ja -opiskelun sekä uusien viihdepalveluiden myötä nettiyhteydestä on tullut arjen perusasia veden, sähkön ja lämmön rinnalla.

Kuvassa Tuuliruusin Jonna Karvonen

Mieltä, energiakuluja ja hiilijalanjälkeä keventäviä ympäristötekoja

Onko mahdollista säästää samaan aikaan sekä luontoa että rahaa? Me Nivoksella tiedämme asiakkaidemme kanssa jo pitkästä kokemuksesta, että kyllä on!

Kuvassa nivoksen sähköautojen latausratkaisut.

Latausratkaisumme kuljettavat kuntia ja yrityksiä sähköautoilun aikaan

Huoleton, riskitön ja toimintavarma. Sellainen on vuoden 2021 aikana kunnille lanseerattu sähköautojen latauspalvelumme.

Ekologinen vastuu kannetaan vahvoin ottein

Matkalla kohti nollapäästöjä vastuullisia valintoja on uskallettava tarjota ja tehdä. Meitä eivät onneksi päätökset pelota! Yksi keskeinen pitkän tähtäimen vetomme on muuttaa kaukolämpöä vihreämmäksi ja vähentää riippuvuutta kallistuvasta maakaasusta. Asiakkaillemme tarjoamme yhä laajempaa päästöttömien energiaratkaisujen kirjoa. 

Tuoreesta vastuullisuustyöstämme kertovat muun muassa laajennettu, kapasiteetiltaan entistä tehokkaampi lämmön talteenottolaitos sekä sujuvat urat löytänyt yhteistyö paikallisten oppilaitosten kanssa. Paikallisten viihtyvyyteen panostimme poistamalla Mäntsälän joenrannasta vanhan lämpökeskuksen. Tulevaa kohti kuljetaan askel askeleelta pienemmällä hiilijalanjäljellä! 

Lisää hukkalämpöä, vähemmän kaasuriippuvuutta

Panostamme energiatehokkaisiin lämmöntuotannon ratkaisuihin, jotta sinä voit huoletta nauttia mukavista ja tasaisista asumisolosuhteista kodissasi. Laajensimme lämmöntalteenottolaitoksemme puhaltamaan kaukolämpöverkkoomme entistä enemmän hiilivapaata hukkalämpöä.

Tie eroon fossiilisista polttoaineista on päällystetty vihreillä vaihtoehdoilla

Hiilineutraaliustavoitteiden myötä matka päästöttömiin yhteiskuntiin on hyvällä matkalla, mutta edessä on vielä tiukkoja valintoja. Miten me Nivoksella pyrimme fossiilisista energiamuodoista eroon? Ja mitä tulee tilalle?

Vanha lämpökeskus pääsi eläkkeelle Mäntsälän rantaraitin tieltä

Mäntsälän kunta on taikonut keskustan joenvarresta mukavan ulkoilualueen. Osallistuimme viihtyisyystalkoisiin ja purimme pois turhaksi käyneen lämpökeskuksen, joka ei rantamaisemaa enää somistanut.

Opiskelijoita oomme kaikki! Viemme energia-alaa eteenpäin paikallisten oppilaitosten kanssa

Meille Nivoksella on tärkeää panostaa yhteistyöhön paikallisten oppilaitosten kanssa – ja kehittää jatkuvasti myös omaa ammattitaitoamme. Haluamme omalta osaltamme kannustaa nuoria työelämään, ja tarjota myös opiskeluiden alkuvaiheessa oleville nuorille ensikosketuksen omalle alalleen.

Vahva tekemisen kulttuuri luo yhteistä hyvää

Kun me nivoslaiset pääsemme osaamisemme ytimeen, ideoita ja intoa ei puutu. Kuluneena vuonna olemme jälleen opiskelleet, jeesanneet, verkostoituneet ja jakaneet. 

Teimme muun muassa maistuvaa yhteistyötä paikallisen tislaamon kanssa: mäntsäläläinen hanavesi pääsi maailmankartalle, kun Author’s Distilleryn gini palkittiin parhaana International Wine & Spirit Competitionissa. 

Tiukan paikan tullen olemme tarjonneet apuamme muille sähkö- ja infraverkkoyhtiöille, kun tekijöistä on ollut yllättäen pulaa. Osaamiseemme luotti muun muassa Merus Power Oy, jonka S-ryhmän Sipoon logistiikkakeskuksiin toimittamia sähkövarastoja olimme mukana toteuttamassa. 

Yksin emme mekään pärjäisi – kiitos kuuluu siis jälleen kerran kumppaneillemme, joista kerromme alla lisää. 

Vastuullisuus

Vastuullisuus on meille tärkein strateginen valinta ja punainen lanka, joka nivoo toimintaamme yhteen. Olemme sitoutuneita helpottamaan asiakkaidemme elämää ja näyttämään esimerkkiä kestävien ratkaisujen edistämisessä. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme voivat aina luottaa siihen, että olemme vastuullinen valinta.

Raportoimme toimintamme ympäristövaikutuksista GRI-standardin (Global Reporting Initiative) mukaisesti. Standardin mukainen raportointi tekee vastuullisuudesta helpommin analysoitavaa ja mitattavaa. GRI-raportti löytyy nyt osana vuosikertomustamme, jotta tiedot ovat luettavissa entistä helpommin. 

Kerromme lisää tavastamme toimia, johtaa ja kehittää vastuullista Nivosta. Tutustu alla vastuullisuusraporttimme sisältöön tai lataa tästä vastuullisuusraporttimme 2021 (pdf).

Vastuullisuusraportti löytyy kokonaisuudessaan myös pdf-muodossa