Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio sai ympäristöystävällisen maalämpöjärjestelmän

Kirkkonummella sijaitsevalla Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla tehdään merkittävää suomalaista radioastronomista tutkimusta. Suomen ainoan tähtitieteellisen radio-observatorion peruskorjauksen yhteydessä vanhat öljykattilat vaihdettiin energiatehokkaaseen maalämpöön. Nivoksen toimittama maalämpöjärjestelmä oli osa kokonaisurakkaa. 

Yli vuoden kestäneessä peruskorjauksessa aseman alkuperäinen 70-luvulla valmistunut osa purettiin, 90-luvulla rakennettu lisärakennus saneerattiin ja sen kylkeen rakennettiin täysin uusi laajennusosa. Samalla koko talotekniikka päivitettiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia. 

Yksi merkittävä energiatehokkuutta lisäävä muutos oli öljylämmityksen vaihto ympäristöystävälliseen maalämpöön. Oli selvää, että öljystä pois siirtyminen oli hiilineutraalia kampusta tavoittelevalle Aalto-yliopistolle sekä kustannustehokas että arvopohjainen valinta.

Kuvassa talotekniikkapäällikkö Heikki Karjalainen

 

"Nivos valikoitui kumppaniksi tarjouskilpailun kautta ja vakuutti osaamisensa neuvottelujen edetessä. Uuden kumppanin lisäksi saimme laadukkaan lämmitysjärjestelmän. Tutkijoiden työtä helpottaa nyt tiloista aiemmin uupunut lämmöntalteenotto – lämpöolot ja sisäilma ovat pysyneet hyvinä kovillakin pakkasilla.

Näillä laitteilla pärjätään pitkälle tulevaisuuteen. Maalämpö tarjosi myös mahdollisuuden ilmanvaihdon viilennykseen suoraan maapiiristä, joka oli kohteen käyttäjille merkittävä lisäarvo",  toteaa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n talotekniikkapäällikkö Heikki Karjalainen. 


Maalämpöasennuksia radiohiljaisuudessa 

Metsähovin radio-observatoriossa tehdään ympärivuotisia havaintoja esimerkiksi Auringon, aktiivisten galaksien ja mustien aukkojen radiosäteilystä. Tutkimustyön oli jatkuttava keskeytyksettä myös remontin aikana. Niinpä urakoitsijoiden kalustosta poistettiin kaikki signaaleja lähettävät laitteet, aina työkoneiden paikantimista asentajien kännyköihin. 

Kuvituskuva

 

”Ehdottoman radiohiljaisuuden alla työskentely käyttäjää häiritsemättä oli yksi hankkeen tärkeimpiä vaatimuksia. Erikoisjärjestelyt asettivat urakoitsijoille haasteensa, mutta hankkeessa sattui kyllä miehet kohdalleen”, projektipäällikkö Hannu Päivinen Nivokselta kiittelee. 

”Asennustekniikan näkökulmasta osaamisemme karttui ja Nivokselta löytyy radio-observatorion hankkeen myötä jälleen syvempää ymmärrystä astetta vaativammista projekteista.” 

Ketterä kumppani kerää kiitokset

Sivu-urakoiden tyypillinen haaste on aikataulujen sovittaminen pääurakoitsijan työtahtiin. Maalämpöjärjestelmän toteutuksen suunnittelu, tilaukset, tavaratoimitukset ja asennukset hoidettiin Nivoksen puolelta tontin maanrakennustöiden määräämässä tahdissa – joskus tavanomaisista asennusajoistakin poiketen.
 

"Pyrimme pitämään toisemme koko ajan kartalla ja pääurakoitsijana antamaan Nivokselle parhaat mahdolliset edellytykset oikea-aikaiseen suunnitteluun ja toteutukseen", kertoo rakennusmestari Pasi Larinoja Tricon Oy:stä.

Tämän tyyppisessä hankkeessa remmiin tarvitaan Nivoksen kaltaisia tekijöitä, jotka pystyvät miettimään laatikon ulkopuolelta. Projekti saatiin hienosti tilaajan kiitoksien siivittämänä pakettiin."


”Töiden yhteensovittaminen vaati luottamuksellisia välejä pääurakoitsijan kanssa. Yhteistyöllä saatiin sekä laadullisesti, että taloudellisesti paras mahdollinen lopputulos. Kommunikointi pelasi ja tieto liikkui vauhdikkaasti. Jokainen kantoi oman kortensa kekoon, ja lopputulos oli timanttia”, Nivoksen Päivinen toteaa.


Lue lisää yritysten, säätiöiden ja taloyhtiöiden lämmitysratkaisuista

Kuvassa Kari Rissanen Nivokselta
myyntipäällikkö
0400 328 229
@email

Jätä minulle viesti!